Vaikka onkin ihanaa, että poitsu kasvaa ja oppii uusia juttuja, niin silti sitä vastasyntynyttä pientä toukkaa kaipaa =)
Ihan hävettää, kun en ole kirjoitellut yli kuukauteen mitään.. mutta jotenkin sen oman vapaa-ajan on halunnut käyttää ihan muihin asioihin, varsinkin nyt kun on joulukin tulossa, niin täytyy pikku valmisteluita aina sillointällöin tehdä.
Hui! Oliver on kasvanut hirmuisesti, viimeisimmät mitat olivat 7,6kg ja 65,4cm..
Oliver on pikkanen :) siis pituudeltaan, hän on keskikäyrän alapuolella,. sekä vielä minun ja Toninkin keskikäyrän alapuolella. =) Mutta silti kasvanut hirmuisesti niistä lähtö mitoista <3
Mitähän kaikkea sitä nyt kertoilisin...tai mistä ylipäätänsä aloittaisin?
Noh aloitan vaikka siitä että olen täällä aiemminkin jo kertoillut kuultavista ylähampaista, kyllä ne kuultavat edelleen, mutta eivät ole vielä puhjenneet.. kuolan eritys on aivan hirrrmuisen runsasta ja vaatteita kyllä saa vaihdella muutaman kerran päivässä, kun en niin hirmuisesti ole innostunut mitään kuolalappua tuossa pitämään.
Kiinteitä olemme maistelleen jo 4,5kk ikäisestä alkaen, tällähetkellä Oliver on syönyt perunaa, porkkanaa ja päärynää, kovin paljoa emme ole ehtineet niitä vielä syömään, kun alkuun seurasin pientä ihottumaa ja jätin perunan hetkeksi pois ja sitten Oliver sairastui ripuliin, enkä silloin antanut kiinteitä ollenkaan, mutta nyt sitten taas innolla maistellaan, on se kyllä aikamoista sotkua vielä .. hehe, varsinkin porkkana sohlaa aikalailla..
eilen 18.12.11 Oliver päätti että nyt riitti ja kääntyi selältä masulleen<3 awws.. olin kaupassa käymässä ja isille oli hienosti näytellyt uutta taitoaan, kun minä sitten tulin kotiin niin sain itsekkin nähdä tämän hienon uudistuksen ;) hih.. pien muru <3
Torstaina meidän pitäisi mennä ottamaan 5kk rokotukset neuvolaan.. iuh.. se on ihan kamalaa katsottavaa kun pientä pistetään..ja se huuto :( mutta onhan ne tietysti hyvä ottaa.
Oliver on kova poika nauramaan ja höpöttelemään.. uusin sanamme on mnii :D se on selvästi lyhenne mannista joksi olen maitoa kutsunut =)
Aina ruuan yhteydessä jos ottaa pullon pois suusta alkaa huuto mnii mnii.. hihhi..
Oliver on seurallinen, eikä viihdy yhtään omissa oloissaan.. itkuinenkin on edelleen, mutta jospa se ajan kanssa hellittäisi.
Kovasti hän tarttuu ja koskee kasvoihin, niin tuttuihin kuin ei niin tuttuihinkin :D
Unirytmit eivät ole meidän perheessä kohdillaan, ne muuttuvat jatkuvasti ja tällähetkellä rytmi menee näin : herätään 9-11 päikkärit 12-14 aikaa nukkuu 3-6h :O sitten valvotaan muutama tunti kun taas alkaa poitsu nukkua n.30-60min sitä toistuu 2-3 kertaa illassa ja yö unille siinä 02-03 välillä... huh.. ja vaikka olen lyhentänyt päikkäreitä niin ilta menee samalla tavalla siitä huolimatta joten annan pojan päivällä nukkua, muuten hän on ihan hirmu kiukkunen ja itkuinen.
Miksi kieltää vauvaa nukkumasta? jos jokatapauksessa ilta/yö menee samallalailla..? no tämä on ilmeiseti ohimenevä vaihe :D niinkuin oli sekin kun mentiin klo:17 yö unille :D
Ai mitä mulle kuuluu?
No hyvää kiitos ;)
Väsyttää hieman tämä pimeys..mut kohta tulee taas kevät =)
Jee kohta on joulu!
Mukavaa joulun odotusta kaikille!!! <3
Ihanat kuvat, varsinkin toi viimenen. Söpö hymy! :D Ja hyvät joulut sinnekin!
VastaaPoistaP.S. Oon alkanut kirjottelemaan suomekskin mun blogiin. :)