Raskauden pyörteissä

Ti 30.11.2010 Päätin ostaa apteeksita raskaustestin kun punaiset päiväni olivat 6 päivää myöhässä.
Olimme yrittäneet vauvaa pari kuukautta.
Nyt olin kyllä aivan varma että en ole tullut raskaaksi, mutta koska mieheni pyysi niin kovasti, päätin huvikseen kokeilla.
IIIIIIKKK ÄÄÄÄ VOI EI!!! KULTA MUSTA TULEE ÄITI!! TÄÄ EI OO MAHOLLISTA (pompin kyyneleet silmissä ja huudan) MUSTA TULEE ÄITI!!!<3
Toni tuli mun eteen seisomaan ja katto mua silmät pyöreenä, oli ihan hiljaa ja ei uskonut..
Näytin testin ja siinä luki raskaana 2-3viikkoa.. Toni halasi mua, mä vaan itkin ilosta...
Soitettiin heti Mun äidille, Tonin vanhemmille ja mun parhaalle ystävälle..
Mun äiti oli pikkusen kauhuissaan, koska minulla on diabetes, joka ei ole parhaassa tasapainossa.
Näin sain myös selvyyden yhtäkkiseen "vatsatautiin" joka alkoi siis rv 1-2 eikä loppunut ollenkaan..
Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja sainkin piakkoin jo ajan.
Raskaus aika oli aikamoinen, ei niin kovin nautinnollinen joka hetkeltä.
Alkuun oksensin joka päivä monia kertoja n.4kk ajan..
Sitten oli n. 1kk tauko, jonka jälkeen aloin taas oksennella ja oksentelinkin koko loppuraskauden ajan, aina viikolle 36+4 saakka.
Alkuun himoitsin kaikkea kirpeää (sitruuna, appelsiini ynm)
Sitten tuli hapankorput ja näkkäri.
Roskaruoka oli myös suuri pakkomielle, mutta makeaa en voinut sietää..YÖK! 
Ja se lihan määrä, olisin syönyt vaan lihaa, lihaa, lihaa.

Vihdoin pääsin naistenklinikalle ekaan ultraan jossa lupailtiin pientä tyttöä..
Lääkäri painosti jonkinverran aborttiin, jota en olisi mistään hinnasta tehnyt.
Hän perusteli asiaa minulle niin että minun huonon sokeritasapainon takia lapsella on iso riski mm. epämuodostumiin.
Tokaisin vain että no sehän nähdään sitten rakenneultrassa.
Kun sitten vihdoin oli 12 viikkoa mennyt niin ensin paljastin koko maailmalle että odotan vauvaa.
Rakenneultrassa näkyi, että kaikki olisi kunnossa. Minun pienestä prinsessasta oli myös muuttunut prinssi ;)
Onneksi en ehtinyt hirveästi ostella vielä mitään pinkkiä.

Ultrassa ravasin lähes kerran kuussa, sairauteni vuoksi. Se oli toisaalta ihanaa, että sikiötä seurattiin tiheästi.

Tammikuussa minulla olisi alkanut uusi työ, mutta koska aloin odottaa lasta, niin en paikkaa sitten saanutkaan, mikä oli todella suuri helpotus kun miettii sitä oksentelun määrää mikä minulla oli.
En olisi kyennyt töihin. Onneksi mieheni ymmärsi sen ja toi leivän pöytään.

Minulle kehkeytyi myös raskausmyrkytys, verenpaineet kohosi ja proteiinit olivat plussalla.
Jouduin olemaan raskauden aikana monia viikkoja sairaalassa.
Sain myös verenpaine lääkkeet joita söin myös raskauden jälkeen muutamia viikkoja.
Sairaala elämä oli kamalaa.. Itkin joka kerta sinne joutuessani.
Se kamala ruoka, kova sänky ja yksinäisyys..itkin iltaisin puhelimeen miehelleni, miten halusin kotiin hänen viereen nukkumaan.
Onneksi mieheni kuitenkin kävi päivittäin minun luonani ja oli koko vierailuajan seurana (muutamaa päivää lukuunottamatta)
Mulla oli valtava masu ja sairaalan ilmastionti ei ollut paras mahdollinen.
Mieheni toi minulle lukemista, mansikoita, herneitä ja vähän suklaatakin ;)

7 päivää ennen pojan syntymistä jouduin jälleen sairaalaan.
4 päivää olin maannut kuumassa sairaalassa, kun lääkäri ilmoitti että synnytys käynnistetään.
Olin ihan innoissani ja paniikissa myös, koska en ollut varautunut ollenkaan.
No minun tuurillani tämäkään ei mennyt ihan niin ihanasti.. 4 päivää synnytystä käynnisteltiin, ala ja yläkautta, kunnes 8.7.11 klo 11.. meni lapsivedet..HOITAJAA!
Luulin ensin että pissat lorahtivat, mut oho.. olipas iso "pissa" *naur*
Tunti vesienmenosta ja alkoi kamalat supparit.. mä itkin ja huusin YKSIN.. hoitsut aina välil kävi kurkkii.. kunnes aloin hyperventiloimaan kun sattui niin paljon.. sitten vihdoinkin sain soittaa mieheni tulemaan sairaalaan ja minut siirrettiin synnytys-saliin.

Sain epiduraalin melko pian, vaikkakin odotus kipujen keskellä tuntui ikuisuudelta.. itkin ja huusin äitiä ja jopa jeesusta (vaikka en edes kirkkoon kuulu).. se kipu oli suoraan sanottuna helvetillistä.

Rv 32+1

Mieheni koitti rauhoitella ja tarjota ilokaasua mulle, kokeilin kerran ja hyyi se ei ollu kivaa, ihanku ois ihan kamalas kännissä ollu ja sit alko oksettaa.
Sain lisää epiduraalia ja sitten lääkärit katsoivat pojan päästä jonkun näytteen, jossa ilmeni pientä happivajetta. (olin 4cm auki)
Mieheni oli mennyt autoon nukkumaan (oli aamuyö)
Lääkärit hälyttää lisää ihmisiä huoneeseen ja ilmoittaa että täytyy tehdä kiireellinen sektio.. Pelästyin, koska mieheni oli autossa..Soitin heti Tonille.. Ei vastaa.. Soitin uudestaan ja sitten huusin: "Nyt äkkiä tänne, vauva tulee"! sitten joku repi puhelimen mun kädestä ja lähettiin liikkeelle..
Mua pelotti kamalasti, olin rinnasta alaspäin tunnoton, eikä tonia näy missään..
Sitten näin kun Muru kävelee mun viereen ja ottaa mua kädestä kiinni<3

Mä heilun..heilun..heilun lisää.. vähän viel heilun..hiljasta .. enää en heilu..
klo: 07.54 : ÄÄÄäääÄäääÄÄÄ!!
Se oli mun poika.. mun pieni ihana rakas palleroni<3 se tuotiin pyyhkessä mun rinnalle.. mä itkin muutaman kyyneleen ja poika otettiin pois..
Isä lähti poitsunkaa ja mun vietiin heräämöön lepäämään.
Se koko päivä oli sekava, en tajunnu oikee et kauan nukuin ja mitä mulle tehtiin :D
Toni kerto että vauva oli viety valvontaosastolle seurantaan, kun sen verensokerit olivat matalalla.
Illalla mua sattui kamalasti haavaan ja siitähuolimatta nousin sängystä.
Mua pyörytti ihan kamalasti, mutta en antanu sen häiritä mua, sillä minun oli pakko mennä katsomaan vauvaani, kivuista huolimatta.

Poitsu syntyi lauantaina 9.7.11

Voi kun toinen oli pieni.
3180g ja 46cm

Niin ihana pieni myttynen.
Tuntui niin hyvälle tuoksuttaa ja pusuttaa sitä pientä pakkausta.

Tässä poika on solariumissa

Vauveli joutui olemaan sokeritipassa 4 päivää ja myös hiukan annettiin valohoitoa kun pikkuisen oli keltaisuutta.

Olin surullinen, ja muutenkin välillä tuli ailahteluja mielialaan, mutta silti samalla niin onnellinen.
Minua harmitti myös se että valvontaosastolla ne antoivat tutin pojalle ja koska annettiin alusta asti maitoa pullosta, en saanut enää opetettua poikaa rinnalle.

4päivää meni hitaasti, minä toivuin pikkuhiljaa ja kävin muutamia kertoja päivässä katsomassa vauvaa.. vieraitakin kävi (mun äiti ja sen mies, parasystäväni, muutama kaveri ja tonin vanhemmat).
2 yötä vietimme vielä perhehuoneessa, se oli ihanaa :)

15.7.2011 pääsimme vihdoinkin kotiin.
Se oli mahtavaa..Isomummi oli siivoillut ja valmistanut ruuan valmiiksi.
Lahjoja oli pöydällä ja se ihana kodin tuoksu *naur*

Äitin ja isin muru, yhden päivän ikäisenä<3

  

Tässä pienokainen on parin päivän ikäinen<3

  

4 päivän ikäisenä perhehuoneessa<3

Sellainen oli minun odotus sekä synnytys.. ei niin helppo, mutta mitävain pienen poikani vuoksi <3